Eli siinä: valmis versio edellisessä blogipostauksessa esitellystä hopeariipuksesta. Edellisessä postissa riipus oli vielä reilusti työn alla. Kuvien ottamisen jälkeen luvassa oli hyvin paljon vaivalloista kiillotusta. Koska olin "kupin" juottamisessa lämmittänyt korua liikaa, kupin pinta "skrymppaantui", eli muuttui röpelöiseksi hopean kerroksien sekoittuessa. Villaamalla ja filssaamalla röpelöpinnan sai siistittyä sileäksi, mutta valmiiksi ohuen materiaalin viilaamisella materiaali oheni entisestään. Kuvassa näkyy merkki ilmiöstä: ruskea piste kahden ylemmän leikatun lehdykän välissä, lähellä vasempaa leikkausta. Tässä kohtaa materiaalin vahvuus oli jo niin ohutta, että tuon pienen ruskean kolon poisviilaaminen olisi mahdollisesti tehnyt materiaalista selvästi näkyvästi liian ohutta, ja muuttanut muutenkin korun muotoa.
Skrymppaantumisen sivuvaikutuksiet tulivat hyvin tutuksi riipusta kiillottaessa. Vaikka koru oli viilailtu kaikin puolin sileäksi, tuli kiillotusvaiheessa esiin muusta hopeasta eroavia väriläiskiä. Liikaa kuumentaessa puhtaampi hopea nousee paikoitellen pintaan, ja tämä näkyy tummina ja vaaleina läiskinä korussa. Paras ratkaisu läiskien hävittämiseen oli kiillotus, jota saikin harrastaa hyvin kauan ja hartaasti jotta varsinkin jäljet riipuksen taustasta hävisivät.
Väriläiskien poistuessa korusta alkoi kiillottaja pikkuhiljaa värjääntymään. Kiillotuslaikka tehokkaasti ja huomaamattomasti sylki kiillottajaa kohti punaista kiillotusvahaa sillä tuloksella että allekirjoittaneen ihonväri muistutti lähinnä intiaania. myös harmaa neulepusero muuttui huomaamattomasti punaruskeaksi. Käsienpesulavuaarissa käsisaippualla peseytyminen tuli tutuksi. Jatkossa pitää muistaa varata mukaan edes oma pyyhe.
Kun riipus oli kiillotettu, oli seuraavana haasteena kaiken sisälle kerääntyneen kiillotusvahan putsaaminen. Operaatio oli hieman hankala, sillä riipuksen sisuksiin ei leikkaamistani aukoista päässyt kunnolla käsiksi. Käytyään useamman kerran ammoniakkikylvyn ja ultraäänipesurin kautta riipus alkoi hiljalleen pudistumaan. Siltikään ihan kaikkea vahaa ne eivät irroittaneet, ja viimeisiä jämiä raaputeltiin pois kuparilangan pätkällä. Ultraäänipesuri oli jättänyt korun pintaan hieman ikävännäköisiä haaleita jälkiä, ja aloin pohtia että tuleeko korun kiillotuksesta, puhdistamisesta ja puhdistamisen jälkien kiillottamisesta loputon kierre. Kuulemma kuitenkaan ultraäänipesurin jäljet eivät haitanneet seuraavaa vaihetta joka tulisi olemaan hopeointi.
Hopeoinnin tarkoitus oli tehdä korun pinta sellaiseksi, että siihen tarttuisi mahdollisimman hyvin myöhemmässä vaiheessa tehtävä värjäys. Hopeointi itsessään oli yksinkertainen prosessi. Kumihanskat kädessä opettajan valvovan silmän alla korusta ensin puhdistettiin parissa eri liuoksessa kaikki mahdolliset liat, rasvaiset sormenjäljet ynnä muut tahrat jotka voisivat haitata hopeointia. Puhdistuksen jälkeen koru asetettiin langasta roikkumaan hopeointialtaan päällä olevaan palkkiin, joka huljutteli korua jatkuvasti syanidiliuoksessa hopeointiprosessin ajan.
Hopeointikaan ei sujunut ihan täydellisesti. Ilmeisesti riipus oli hopeoitavana liian kauan tai liian lähellä altaassa olevaa hopea-anodia sillä tuloksella, että odotusteni vastaisesti korun pinta oli maidonvalkea odottamani peilikirkkaan pinnan sijasta. Riipus olisi tässä vaiheessa pitänyt jälleen kiillottaa parhaan värjäystuloksen saamiseksi, mutta uteliaisuudesta halusin nähdä kuinka tämänlainen pinta värjääntyy. Se selviäisi seuraavan päivän ammattikemiantunnilla.
Kemiantunnin piristykseksi opettaja näytösluontoisesti värjäsi riipuksen. Värjäys tapahtui huljuttelemalla riipusta natriumtiosulfaatti-kupariasetaatti-sitruunahappoliuoksessa. Värjäyksen toimintaperiaate oli että käytetty taikaliuoksen aiheuttama väri muuttuisi sitä mukaa mitä kauemman aikaa korua siellä piti. Ajatus tässä vaiheessa oli saada korun sisään violetti väri, ja kiillottaa ulkokuoresta väri pois. Riipus ulko-osan väri kuitenkin miellytti hyvin paljon, sopien hakemaani syksyiseen teemaan, ja päätin olla kiillottamatta ulkopinnan hieman ruostetta muistuttavaa väriä pois.
Perjantaisen värjäysoperaation jälkeen jätin riipuksen pakkiini odottamaan seuraavaa viikkoa. Maanantaina kouluun tullessani katsoin korua ja huomasin sisäosan värjääntyneen vielä syvemmän violetiksi. Tämän postauksen alussa näkyvä kuva on siis otettu melkein heti värjäämisen jälkeen, eikä silloin kun koru oli värjääntynyt viikonlopun yli, joten väri ei vastaa tämänhetkistä väriä.
Viimeistelyksi sivelin korun pintaan vanutupolla kerroksen oksalakkaa, joka estaa värin kulumista pois. Itse pidin lopputuloksesta, kuten ilmeisesti myös luokkatoverini, joten olen lopputulokseen tyytyväinen. Mielenkiintoisesti kaikki vastoinkäymiset ja valmistusvirheet auttoivat saavuttamaan tämän persoonallisen loppputuloksen. Paremmin kiillotettuna ja hopeoituna värjäys olisi näyttänyt steriilimmältä, mikä ei olisi välttämättä tämän korun kanssa toiminut yhtä hyvin.
Seuraavat työt ovat hieman hämärän peitossa. Ilmeisesti opintoihin kuuluvina töinä seuraavassa jaksossa olisi luvassa kantasormus ja medaljonki, ja lisäksi suunnitelmissani on valmistaa itselleni omana työnä joko kalvosinnapit taikka vyön solki. Näistä töistä pyrin tekemään enemmän postauksia alusta alkaen työvaiheiden edetessä, jotta uusia postauksia tulisi enemmän, ehkä hieman lyhyempinä. Tietenkin se miten tämä suunnitelma toteutuu, nähdään vasta kun on jotain mistä postailla.
Sitä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti