Jo aikaisemmin esitellyn ankkurisormuksen aikoihin aloin pohtimaan samantyylisten kalvosinnappien tekemistä. Ajatus sai muhia pidemmän aikaa rauhassa takaraivossa, kunnes koulussa tuli vastaan tilanne jolloin olin jo saanut kaikki työt tehtyä, ja aikaa olisi reilusti tehdä omia projekteja. Vaikken (vielä) omistakaan paitaa johon kalvosinnapit tarvitsisi, päädyin kuitenkin tämän projektin aloittamiseen. Ainakin saan hyvän syyn käydä paitaostoksilla.
Materiaaliksi valikoitui kestosuosikki 925-hopea, paksuudeltaan 2mm. Pelkäsin ohuemman materiaalin olevan liian ohutta, mikä estäisi oikeanlaisen kolmiulotteisuuden saamisen pintaan. Nappien ideana on että näkyvänä kalvosinnappien "tauluna" olisi vain tuo ankkuri sellaisenaan ilman mitään taustalevyä, mikä tarkottaa että ankkurin koukut ovat hyvin tarttumisherkkiä. Ohuempi materiaali olisi tässä käytössä saattanut olla myös liian herkkä taipumaan hihaan jäädessä ankkurista johonkin kiinni.
Aikani suunniteltuani sahasin levystä kaksi n. 1.5cm x 2cm levyä, joihin ryhdyin piirtopuikolla hahmottelemaan ankkurin perusmuotoa. Tässä vaiheessa toistui sama ongelma kuin ankkurisormusta tehdessä: kuvion symmetriaa on hyvin hankala hakea hopealevyn pintaan. Ovelampi olisi ehkä helpottanut työtään joko siirtämällä ankkurikuvion levylle asetoonilla paperiarkilta, tai piirtänyt lyijykynällä suoraan vesiväripäällysteiselle levylle. I am not a clever man. Kylmän viileästi hain ankkurin perusmuotoa piirtopuikolla viivottimen avulla, yllättävän hyvin siinä jopa onnistuen. Ongelmia tuotti erityisesti ankkurin "koukkujen" saaminen symmetriseksi, mutta onneksi miellyttävään lopputulokseen päädyin ennenpitkää.
Piirtämisen jälkeen alkoi kultasepänsahalla nitkuttelu, josta ei sinällään jäänyt mitään kerrottavaa. Terä pysyi ehjänä, ja terään pyyhkäisty vaha helpotti sahaamista huomattavasti vähentämällä sahan ja materiaalin välistä kitkaa. Seuraavana askeleena seurasi ensimmäisen ankkurin viilaaminen, joka osaltaan aiheuttaakin harmaita hiuksia.
Melko nopeasti viilaamisen aloitettuani tilanne eskaloitui huonompaan suuntaan. Toistaiseksi kaikki tekemäni virheet ovat olleet melko helposti korjattavissa, mutta tässä vaiheessa vajavaiset viilaamistaitoni aiheuttivat harmia. Yksi työntö liikaa väärässä kulmassa poistaa materiaalia peruuttamattomasti, mikä tuottaa aina työtä tehdyn virheen korjaamiseksi. Ankkurissa tämä ilmenee parhaiten siinä, että yläosan "poikkipuista" toinen on vino, ja korjausviilailailuja tehdessä se näyttää laskeutuvan eri tasolle toisen "poikkipuun" kanssa. Toinen murheita aiheuuttava osa oli ankkurin "koukut" joihin ei viilailemalla välillä saanut mitään symmetriaa aikaan. Vaivaa aiheutti myös koko ankkurin muoto, sillä esim. ankkurin vartta on hyvin vaikea lähteä pyöristämään pitkällä, suhteellisen paksulla neulaviilalla ankkurin muiden osien osuessa vastaan ja rajoittaen viilauskulmia.
Aikani viiltailtuani ensimmäistä ankkuria tyydyttävään muotoon päädyin suhteellisen miellyttävään tulokseen, jolloin päätin sahata toisesta levystä ankkurin toista nappia varten. Viilatun, pidemmälle edenneen ankkurin asettelin levylle, ja piirtopuikolla raaputin ankkurin ääriviivat, joita myöten sahasin toisen ankkurin karkeaan muotoonsa. Sahausta seurasi viilausurakka, ja haasteeksi tuli saada viilaamalla ankkureista keskenään identtisiä. Pitkän aikaa viilailtuani sain ankkureista suhteellisen samanlaisia. Alla olevasta kuvasta näkee miltä ankkurit käytännössä tässä vaiheessa näyttivät.
Aikani taistelin ankkureiden viilaamiseksi täysin identtisiksi, ja turhautumisen saattelemana viilasin vuoroin ensimmäistä ja vuoroin toista ankkuria päästäkseni miellyttävään tulokseen ankkureiden muodossa. Aikani viilailtuani muistin eräältä viisaalta mieheltä saamani neuvon liimata kappeleet toisiinsa tavallisella paperiliimapuikolla. Laitoin ankkureiden takapinnoille paksuhkosti liimapuikkoa, ja painoin pinnat yhteen. pienen liikuttelun ja asettelun jälkeen sain ankkurit kohdistettua keskenään, ja pistin aikaansaadun tahmaisen paperiliimalla yhdistetyn ankkuriparin ruuvipenkin leukojen väliin puristuksiin kuivumaan. Liiman jähmetyttyä viilaaminen jatkui huomattavasti helpompana. Ruuvipenkissä istuvien ankkureiden vastakkaisia pintoja vertailemalla löytyi aikaista helpommin yhtenäinen muoto. Vaikka työstäminen helpottui, en kuitenkaan kaikki ongelmat poistuneet: vieläkin oli mahdollista viilata vinoon, ja tämä ilmenee ankkureiden yläosien poikkipuiden vinoutena. Tällä hetkellä on kovat toiveet saada tämä korjattua, mutta viilaamisen riskinä on että poikkipuista tulee liian pieniä suhteessa muuhun ankkuriin. Toivotaan että asia korjaantuu parhaiten päin.
Ankkurit sain ajan myötä viilattua miellyttäviksi, ja ryhdyin tekemään kalvosinnappien mekanismia. Sahasin levystä jalat ja kannat mekanismiin, ja lähdin kasaamaan työtä loppuun. Tässä vaiheessa ilmeni toistuvia ongelmia. Nappien jalkojen täytyi olla sellaiset, että ne saisi käännettyä jalan myötäiseksi jotta nappi mahtuisi napinlävestä sisään. muutamanlaista saranaratkaisua suunnittelin, ja päädyin tekemään siten, että sahasin jalan alaosaan aukon, jonka kautta kulkeva hopealiuska liittyisi kummastakin päästä nappien kantaan. Teoriassa ratkaisu oli ihan toimiva, mutta käytännön toteutus tuotti huomattavia ongelmia: juottaminen tuntui olevan mahdotonta. Useamman kerran jouduin tehä osat uudestaan, koska juote juoksi väärin, jumittaen "saranan", tai koska osat yksinkertaisesti sulivat. Tässä saattoi olla osasyyllisenä se, että jälkeenpäin huomasin yrittäneeni juottaa juotoshopean sijasta tavallisella hopealla. Jalan tekemisen päätyttyä toistuvasati epäonnistumisiin, kalvosinnapit unohtuivat odottamaan lisää motivaatiota pakkiin, ja siirryin muiden töiden pariin. Koulutyöt painoivat päälle, eikä minulla ollut aikaa pakertaa omien töiden parissa.
Eräänä päivänä keskustelin erään itsekin kalvosinnappeja työstävän luokkakaverin kanssa, ja ilmeni että hän ei tee mekanismejä itse, vaan ostaa ne valmiina koululta. Tässä vaiheessa halusin kalvosinnapit jo itselleni pakista tilaa viemästä, ja järkeilin, ettei minua haittaa se että omissa napeissa olisi valmiit mekanismit. Kunhan saisin napit vain pois pyörimästä. Hain mekanismit, juotin ne nappien taakse, ja homma oli viimeistelyä (kiillotusta) vaille valmis.
Loppujenlopuksi olen ihan tyytyväinen tulokseen. Omaa jälkeähän noissa on vain nuo ankkurit, mutta se ei niinkään haittaa, itselleni lähinnä huvin vuoksi ne tein. Tulevaisuudessa kuvittelen tekeväni paremmat ja hienommat, viimeistellymmät ja yksityiskohtaisemmat, mutta tekemishetken taitotasoon verrattuna napit ovat ihan tyydyttävät. Näitä täytyy pitää ehkä enemmän prototyyppinä jollekin tulevalle ratkaisulle, ja antaa idean muhia rauhassa takaraivossa.
